Tiedote: Kaksi uutta jäsentä KOVAlle

Katriina Lius

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:lle on tänään hyväksytty kaksi uutta jäsentä. Ne ovat Asikkalatalot Oy ja Pirkan Opiskelija-asunnot Oy.

KOVAn jäsenenä on nyt 117 yleishyödyllistä ja omakustannusperiaatteella toimivaa vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöä. KOVAn jäsenet omistavat nyt yhteensä yli 310 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa.

– Olen mielissäni siitä, että KOVA on tänä vuonna vahvistanut jäsenpohjaansa erityisesti erityisryhmien asumista, kuten opiskelija-asumista tarjoavien yleishyödyllisten yhtiöiden piirissä. Tästä tuoreimpana osoituksena on Pirkan Opiskelija-asuntojen jäsenyys. Vahvistamme toki edelleen myös kunnallisten vuokrataloyhtiöiden jäsenkattavuuttamme. KOVA haluaa toimia koko yleishyödyllisen ja omakustannusperiaatetta noudattavan vuokratalo- ja asumisoikeustoimijakentän edunvalvojana, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen linjaa.

Asikkalatalot Oy on vuonna 1996 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva, Asikkalan kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö omistaa tällä hetkellä yli 260 vuokra-asuntoa. Yhtiö on kunnan suurin vuokranantaja. Yhtiön vuokra-asunnot sijaitsevat eri puolilla kuntaa. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2022 on 10 euroa neliöltä kuukaudessa.

Pirkan Opiskelija-asunnot Oy on vuonna 1966 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva, Tampereen kaupungin kokonaan omistama opiskelija-asuntoyhtiö, joka omistaa myös nuorisoasuntoja. Yhtiö omistaa tällä hetkellä yli 2 200 vuokra-asuntoa. Yhtiön vuokra-asunnot sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2022 on 12,67 euroa neliöltä kuukaudessa.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jouni Parkkonen, KOVA, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi

Toimitusjohtaja Jukka Asikainen, Asikkalatalot Oy, puh. 044 525 5323, jukka.asikainen@kioy.fi

Toimitusjohtaja Timo Jokinen, Pirkan Opiskelija-asunnot Oy, puh. 010 341 6601, timo.jokinen@poas.fi

KatriinaL

TWITTERISTÄ

KOVA kouluttaa tänään ja huomenna jäsenyhtiöidemme hallitusten jäseniä ja toimitusjohtajia. Yli 100 innokasta henki… https://t.co/NjWP2mGpET

marraskuu 24, 2022
LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ