TUTKIMUSTOIMINTA

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry seuraa aktiivisesti asumiseen ja asuntoalaan liittyvää tutkimus- ja selvitystoimintaa. KOVA välittää tietoa jäsenistölleen ajankohtaisista alan tutkimuksista ja selvityksistä. KOVA edesauttaa omalla toiminnallaan asumiseen liittyvän tutkimus- ja selvitystiedon kasvamista.

KOVA osallistuu yhteistyökumppanina ja asiantuntijana erilaisiin asumista koskeviin tutkimushankkeisiin.

KOVA on laatinut valtion tuella rakennetuista asunnoista karttasovelluksen. Siihen pääset tutustumaan tästä. Sovellus avautuu selaimessa uuteen ikkunaan. Sivun lataus kestää hetken.

Vuonna 2014 KOVA osallistui Pohjoismaisen asuntomarkkinaselvityksen rahoittamiseen. Selvityksen toteuttivat Kirsi Noro ja Markus Lahtinen Pellervon taloustutkimus PTT:stä. Julkaisu on luettavissa PTT:n internetsivuilta (pdf-tiedosto, 271 kB).

LUE PTT:N RAPORTTI TÄSTÄ

Keväällä 2017 KOVA toteutti yhteistyössä Y-säätiö sr:n kanssa kyselyn kuntavaaliehdokkaille kohtuuhintaisesta asumisesta. Tutkimuksen tuloksista voit tiedustella KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkoselta.

Keväällä 2019 KOVA toteutti ensimmäisen valtakunnallisen ARA-asukkaiden asukastyytyväisyysselvityksen. Sen tuloksista voit tiedustella KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkoselta.

KOVA toteutti syksyllä 2020 vuokrataloyhtiöiden korjausvelan ja korjaustarpeen laskentaa käsitelleen selvityksen. Lisätietoja selvityksestä saat KOVAn lakimies Vilma Pihlajalta.

KOVA toteuttaa keväällä 2021 toisen valtakunnallisen ARA-asukkaiden asukastyytyväisyysselvityksen. Lisätietoja selvityksestä saat KOVAn lakimies Vilma Pihlajalta.

TWITTERISTÄ

LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ