Tiedote: KOVA julkaisi kuntavaaliohjelmansa – kohtuuhintaista asumista tarvitaan kaikkialla Suomessa
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on julkaissut vuoden 2025 kuntavaaliohjelmansa ja -tavoitteensa. Tavoitteet hyväksyttiin aiemmin tänä vuonna. KOVAn näkemyksenä on, että kohtuuhintaista asumista tarvitaan kaikkialla Suomessa. Kohtuuhintaista asuntokantaa on rakennettava paitsi hyville sijainneille palveluiden ääreen, myös väestöään menettäville alueille.
Valtion vetäytyessä kuntien vastuu asuntopolitiikasta kasvaa. Kuntien tulee turvata paitsi omistamiensa vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöidensä toimintaedellytykset, myös riittävä ja kysyntää vastaava asuntotuotanto. Kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon on kiinnitettävä erityistä huomiota. KOVAn mielestä kuntien asuntopolitiikan pitkäjänteisyyttä on lisättävä, ja hyvä keino tähän on esimerkiksi pitkäaikaisen asunto-ohjelman laadinta, mikä sisältäisi myös maapoliittisen ohjelman ja tonttiohjelman.
Asunnottomuus on vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja kuntien onkin sitouduttava asunnottomuuden poistamiseen vuoden 2027 loppuun mennessä. Riittävällä kohtuuhintaisten asuntojen tarjonnalla, tiiviillä yhteistyöllä hyvinvointialueiden kanssa sekä asumisneuvonnalla on tärkeä rooli asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä. Kuntien ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä on kehitettävä myös asumisen kysymyksissä. Asumiseen liittyviä palveluita on oltava saatavilla asunnottomuuden vähentämiseksi.
KOVA näkee, että kuntien on harjoitettava aktiivista maapolitiikkaa ja pyrittävä kaavoituksessa tasapainoisiin asuinalueisiin. Kohtuuhintaista asuntotuotantoa on sijoitettava kunnissa myös keskeisille sijainneille. Kasvukeskusalueilla kunnilla on oltava vähintään viiden vuoden rakentamiskelpoinen tonttivaranto, ja kasvukeskusalueilla kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon osoitettavien tonttien määrän on oltava vähintään 35 prosenttia.
KOVA esittää, että kuntien perimiä maankäyttömaksuja on alennettava silloin, kun tonteille rakennetaan 40 vuoden lainoituksessa toteuttavaa vuokra- tai asumisoikeusasuntotuotantoa. Tämä lisäisi yksityisten maanomistajien kiinnostusta myös kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon. KOVA muistuttaa, että täydennysrakentaminen on hyvä tapa edistää kunnan kasvua ja asuinalueiden tasapainoista asukasrakennetta.
Kuntien on myös käynnistettävä rakentamisen ja asumisen määräysten sujuvoittamistalkoot. Kaavoista on KOVAn mielestä poistettava tarpeettoman yksityiskohtaiset merkinnät, jotka nostavat rakentamisen hintaa. Myös kaavamuutosprosesseja tulee sujuvoittaa, mikä nopeuttaa esimerkiksi täydennysrakentamista. Etenkin kohtuuhintaisessa asuntotuotannossa kaavoituksessa on varmistettava tontteja koskevien määräysten vaikutus asumisen hintaan.
Lisäksi Ara-kohteilta tulee poistaa velvoite liike- ja palvelutilojen rakennuttamiseen, ellei kunta ota vastatakseen näiden tilojen välivuokrausta ja siihen liittyvää liiketaloudellista riskiä. Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden tehtävänä ei ole liike- ja palvelutilojen vuokraus ja siihen liittyvät riskit. Lisäksi KOVAn mielestä rakennusvalvonnan toiminta- ja tulkintatapojen on oltava yhdenmukaisia ja sen prosesseja on nopeutettava.
Kuntien on edistettävä Suomen reilua siirtymää hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. KOVAn mukaan kuntien tulee mahdollistaa ja edesauttaa päästöttömien energiaratkaisujen käyttöönottoa.
– KOVA on tälläkin kerralla tehnyt kokonaisvaltaisen ja kattavan kuntavaaliohjelman kevään 2025 kuntavaaleihin. Kokonaisuuteen kuuluu ohjelman lisäksi myös 10-kohtaiset kuntavaalitavoitteet. Kuntavaaliohjelmaa ja -tavoitteita noudattamalla kunnat voivat saada Suomeen hyvää asumista. Kunnat ovat keskeisiä asumiseen sekä sen hintaan ja saatavuuteen vaikuttavia toimijoita. Tämä korostuu etenkin kuntien kaavoitusmonopolin sekä muiden julkisten tehtävien, kuten rakennusvalvonnan vuoksi. Toivomme, että kuntavaaliehdokkaat omaksuvat laajasti koko Suomessa tavoitteemme hyvän asumisen kehittämisestä, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.
Kuntavaalitavoitteisiin pääsee tutustumaan täältä.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jouni Parkkonen, KOVA, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi