Tiedote: Asuntorakentamisen käynnistyminen siirtyy ensi vuoteen – työttömyyskehitys kuitenkin synkistää talousnäkymiä
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry odottaa tuoreessa syksyn suhdanne-ennusteessaan Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,3 prosenttia. Molemmat luvut ovat alempia kuin ensimmäisen kvartaalin ennusteessa. Tarkentuneiden tietojen mukaan viime vuonna Suomen BKT kasvoi 0,4 prosenttia. Työmarkkinatilanne on näyttäytynyt keväällä odotettua heikompana, ja KOVA odottaa työttömyysasteen olevan 9,3 prosenttia vuonna 2025, josta se laskee hiljalleen 8,8 prosenttiin vuonna 2026.
Talouskasvun ollessa aiemmin ennakoitua hitaampaa, myös inflaatioennusteet ovat tarkentuneet alaspäin. Kuluttajahintojen arvioidaan kasvavan 0,5 prosenttia vuonna 2025 ja 1,2 prosenttia vuonna 2026. Toisaalta korkokehitys näyttäytyy edelleen samankaltaisena, ja markkinakorkojen ennustetaan päätyvän 2,0 prosenttiin vuonna 2025 ja pysyvän samalla tasolla myös ensi vuonna.
– Kevään ja kesän mittaan orastanut kauppasodan uhka on näillä näkymin poistunut. Vaikka EU:n tavaravienti USA:han kohtaa alhaisimman skenaarion mallia korkeammat 15 prosentin yleistullit, on asian valoisa puoli se, että kalvava epävarmuus hälvenee, kun tullitaso on tiedossa. Suomen talouskasvua hidastaa tällä hetkellä erityisesti vaikea työttömyystilanne ja osin tästä johtuva kuluttajien heikko luottamus talouteen, mikä taas vähentää yksityistä kulutusta ja lisää säästämistä. Positiivista kuitenkin on, että korkeasta työttömyydestä huolimatta myös työllisyys on kuitenkin suhteellisen korkealla tasolla. Odotan, että ensi vuonna talous kasvaa hieman voimakkaammin ja työttömyyskehitys kääntyy, KOVAn pääekonomisti Eetu Kauria esittää.
Asuntotuotannon käynnistyminen siirtyy
KOVA odottaa asuntotuotannon palautumisen siirtyvän eteenpäin ja ennustaa, että vuonna 2025 aloitetaan 18 000 uuden asunnon rakentaminen, joista 6 500 on valtion tukemia asuntoja. Vuodelle 2026 ennustetaan yhteensä 20 000 asuntoaloitusta, joista 4 000 valtion tuella. Markkinaehtoisen asuntotuotannon käynnistyminen siirtyy siten noin vuodella eteenpäin, sillä ensimmäisen kvartaalin katsauksessaan KOVA uskoi tänä vuonna käynnistyvän kolmetuhatta ja ensi vuonna jopa kuusituhatta asuntoa nyt esitettyä enemmän.
– Haikein mielin olen katsellut asuntojen aloitus- ja lupamääräkehitystä tänä vuonna. Kauan odotettu markkinaehtoisen asuntotuotannon nousu ei ole vieläkään alkanut, ja tänä vuonna valtion tukemat asunnot muodostavat edelleen kolmanneksen asuntotuotannosta. Ensi vuonnakin osuus on jopa neljännes. Suurimpia syitä ovat edelleen totuttuun korkeampi korkotaso ja rakennuskustannukset. Lisäksi uusien ja vanhojen asuntojen välille revennyt hintaero ja asuntojen paikoittainen ylitarjonta sekä siirtävät kysyntää kohdistumaan vanhoihin asuntoihin että vähentävät sijoittajien kiinnostusta. Korkotaso ei juuri nykyiseltä tasoltaan enää laske, joten sen vetoapu alkaa olla pikkuhiljaa käytetty. Toisaalta kuitenkin rakennuskustannuksissa on nähtävissä nousupainetta – mitä toivottu asuntorakentamisen käänne tulee alkaessaan vielä vahvistamaan, Kauria arvioi.
Valtion tukemien asuntojen vuokrien odotetaan kasvavan 3,0 prosenttia tänä vuonna ja 2,0 prosenttia ensi vuonna. Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden huiman nousun arvioidaan hidastuvan huomattavasti; kasvua 3,5 prosenttia vuonna 2025 ja 2,5 prosenttia vuonna 2026. Vastaavasti markkinaehtoiset vuokrat nousevat 1,0 prosenttia kuluvana vuonna ja 2,0 prosenttia ensi vuonna. Vanhojen osakeasuntojen hintojen ei odoteta vuonna 2025 muuttuvan edellisvuodesta.
– On ilmeistä, että näin pitkä rakentamisen lama tulee lähivuosina näkymään asuntopulana ja kasvavina asumiskustannuksina kysynnän ja tarjonnan lakeja noudattavilla markkinoilla. Kuitenkin vielä tänä vuonna valtion tukemien asuntojen vuokrat ja käyttövastikkeet kasvavat markkinaehtoisia enemmän, mutta odotan, että jo ensi vuonna käyrät kohtaavat, Kauria päättää.
suhdanneennusteQ32025_taulukko
Lisätietoja: Pääekonomisti Eetu Kauria, 040 724 8096, eetu.kauria@kovary.fi