Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy KOVAn jäseneksi

Jouni Parkkonen

LAPPEENRANNAN ASUNTOPALVELU OY KOHTUUHINTAISEN VUOKRA-ASUMISEN EDISTÄJÄT – KOVA RY:N JÄSENEKSI

Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy on hyväksytty Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:n jäseneksi. Yhdistyksen hallitus hyväksyi yhtiön jäseneksi tänään 7.11. KOVAn jäsenenä on nyt 22 yleishyödyllistä vuokrataloyhteisöä.

Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy on vuonna 1981 perustettu Lappeenrannan kaupungin omistama yleishyödyllinen vuokrataloyhtiö. Yhtiö on Lappeenrannan suurin asuntorakennuttaja ja asuntojen vuokraaja. Yhtiö omistaa tällä hetkellä 4 450 vuokra-asuntoa. Yhtiön vuokra-asunnot sijaitsevat eri puolilla Lappeenrantaa, myös liitoskuntien alueella. Yhtiö omistaa normaalien vuokra-asuntojen lisäksi erityisryhmille tarkoitettuja asuinkiinteistöjä.

– Haluamme osaltamme olla mukana edistämässä kohtuuhintaista vuokra-asumista ja samalla kannustamassa muita keskisuurien kaupunkien vuokrataloyhtiöitä liittymään KOVAn jäseneksi. Mitä suurempi joukko meitä on ajamassa yhteistä asiaamme, sitä vahvempia olemme ja saamme paremmin äänemme kuulumaan päättäjille, Lappeenrannan Asuntopalvelun toimitusjohtaja Martti Mäkelä toteaa.

– Lappeenrannan Asuntopalvelun jäsenyys vahvistaa KOVAn jäsenpohjaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tuottavien vuokrataloyhtiöiden edunvalvojana. Yhtiön jäsenyyden myötä KOVAn jäsenkenttä on entistä selkeämmin laajentunut myös keskisuuriin kaupunkeihin. Olen vakuuttunut, että toteutunut jäsenkehitys antaa pontta etenkin uusien kuntaomisteisten vuokrataloyhteisöjen hakeutumiseen KOVAn jäseneksi. Jatkamme asemamme vahvistamista yleishyödyllisten vuokrataloyhtiöiden johtavana valtakunnallisena edunvalvojana, toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen linjaa.

Mikä KOVA?

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry on vuonna 2013 perustettu yleishyödyllisten vuokrataloyhtiöiden edunvalvontajärjestö. KOVAn jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, nuorisoasuntoja valtakunnallisesti rakennuttavia yhteisöjä sekä muita yleishyödyllisiä vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä. KOVAlla on nyt 22 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yli 163 000 vuokra-asuntoa, joissa on koteja lähes 290 000 ihmiselle. Yhtiöiden asuntojen määrä vastaa yli 40 prosenttia kaikista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista Suomessa.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra-asuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVAn jäsenyhteisöt noudattavat toiminnassaan omakustannusperiaatetta, eli niiden tavoitteena ei ole tehdä voittoa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa kohtuulliseen asumiseen.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen, KOVA, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi

Toimitusjohtaja Martti Mäkelä, Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy, puh. 050 303 9057, martti.makela@lappeenranta.fi

Jouni Parkkonen

TWITTERISTÄ

KOVA toivottaa aurinkoista ja rentouttavaa juhannusta! https://t.co/WT7sAl00ar

keskuu 23, 2022
LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ