Tiedote: Uusia jäseniä KOVAlle

Jouni Parkkonen

Tiedote: Uusia jäseniä Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:lle

 

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:n jäseneksi on tänään hyväksytty kolme uutta jäsentä. Ne ovat Kiinteistö Oy Toholammin vuokratalot, Vetelissä toimiva Kiinteistö Oy Vetelinraitti ja Muuramen Vuokra-asunnot Oy. KOVAn jäsenenä on nyt 68 yleishyödyllistä ja omakustannusperiaatteella toimivaa vuokrataloyhteisöä. KOVAn jäsenet omistavat yhteensä noin 215 000 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. KOVAn jäsenmäärä on kuluvana vuonna kasvanut jo 16 uudella jäsenellä, eli 30 prosentilla.

– On upeaa huomata, kuinka päivittäinen työmme vuokrataloyhtiöiden toimintaedellytysten parantamiseksi konkretisoituu jäsenkasvuna. KOVA on vakiinnuttanut paikkansa paitsi suurten, myös pienten vuokrataloyhtiöiden edunvalvojana ja kokoavana voimana. KOVA on se oikea järjestö vuokrataloyhtiöille, sillä meillä ymmärretään vuokrataloyhtiöiden tarpeet ja osataan vastata niihin. Jokaisen uuden jäsenen myötä vaikuttavuutemme ja edustavuutemme alan suurimpana toimijana kasvaa, KOVAn toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen iloitsee.

Kiinteistö Oy Toholammin vuokratalot on vuonna 1991 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva, Toholammin kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö omistaa tällä hetkellä 134 vuokra-asuntoa. Yhtiö on kunnan suurin vuokranantaja. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2020 on 8,56 euroa neliöltä kuukaudessa.

Kiinteistö Oy Vetelinraitti on vuonna 1994 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva, Vetelin kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö omistaa tällä hetkellä 155 vuokra-asuntoa. Yhtiö on kunnan suurin vuokranantaja. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2020 on 8,15 euroa neliöltä kuukaudessa.

Muuramen Vuokra-asunnot Oy on vuonna 1996 perustettu, yleishyödyllinen ja omakustannusperiaatteella toimiva, Muuramen kunnan kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö omistaa tällä hetkellä 491 vuokra-asuntoa. Yhtiö on kunnan suurin vuokranantaja. Yhtiön asuntokannan keskivuokra vuonna 2020 on 10,92 euroa neliöltä kuukaudessa.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen, KOVA, puh. 040 593 3338, jouni.parkkonen@kovary.fi

Toimitusjohtaja Teemu Turpeinen, Kiinteistö Oy Toholammin vuokratalot, puh. 040 150 5206, teemu.turpeinen@toholampi.fi

Toimitusjohtaja Katja Palosaari, Kiinteistö Oy Vetelinraitti, puh. 050 579 0183, katja.palosaari@veteli.fi

Toimitusjohtaja Petri Kauppinen, Muuramen Vuokra-asunnot Oy, puh. 040 520 7725, petri.kauppinen@muurame.fi

 

KOVA lyhyesti

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokranantajien johtava valtakunnallinen edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestö. KOVAn jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, erityisryhmille tarkoitettuja asuntoja rakennuttavia yhtiöitä sekä muita yleishyödyllisiä vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä.

KOVAlla on 68 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on noin 215 000 vuokra-asuntoa, joissa asuu yli 340 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 100 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat yli puolet kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista ja lähes 70 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa.

KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2020 yhteensä lähes 5 000 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon rakennuttamisen eri puolilla Suomea. Jäsenille valmistuu vuoden 2020 aikana noin 2 800 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. KOVAn jäsenet käynnistävät vuonna 2020 investointeja yhteensä noin 1,2 miljardin euron arvosta.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra-asuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokrataloyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokrataloyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Jouni Parkkonen

TWITTERISTÄ

LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ